Vaikenemisesta

Tämänkertainen postaus käsittelee parisuhteen, tai oikeastaan minkä tahansa ihmissuhteen hyvinvointia. Tähän pohdintaan palasin itselleni täysin uuden, ja erittäin upean kokemuksen myötä, josta tulette kuulemaan lisää myöhemmin. Alan myös kohtapuoliin olemaan siinä tilanteessa, että olen käynyt aikaisemmin kirjoittamani materiaalin pääkohdat läpi, toki, itse postaukset kirjoitan "flow -tilassa" materiaalia paljon katsomatta (joka näkyy lukuisissa jälkikäteen tehdyissä korjauksissa). 

Mutta ei huolta, ajatukset ja postaukset eivät tule loppumaan, mutta niiden väli tulee aivan varmasti kasvamaan ("Huh, vihdoin!" - ajattelevat blogia säännöllisesti lukevat). Toisaalta, en ole vielä edes koskenut kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin yhteen tärkeimpään osa-alueeseen!

Mutta tämänpäiväisestä: Vaikeneminen. Miksi vaikenemme, vaikka tunnemme olomme kaltoinkohdelluksi? Miksi vaikenemme, vaikka pohdimme mielessämme suuria muutoksia? Mikä saa minut vaikenemaan pienestä asiasta, vaikka huomaan tuntevani sen myötä negatiivisia tunteita?

Huomaan, että elämäni ihmissuhteissa olen aina haudannut osan itsestäni. Olen koittanut alussa olla kovasti vähän erilainen, kuin mitä todellisuudessa olen sillä hetkellä ollut. Vähän itsevarmempi, vähän vahvempi. Ehei, en ole KOSKAAN mustasukkainen. 

Suhde myös tietenkin elää ajan myötä, mutta itse koittaa pitää kiinni siitä omasta roolistaan, naamiostaan, ja peittää sisällä herääviä negatiivisia ajatuksiaan. Alun huumavaiheen jälkeen alkaakin näkymään pikkuhiljaa pieniä, ja välillä suuriakin, asioita, joiden olemassaolo aiheuttaa itselle negatiivisia ajatuksia. Nämä ajatukset sivuutetaan usein olankohautuksella: "Pikkujuttu!" tai "Hän on muuten niin upea, ehkä hän muuttuu tai totun itse!". Sitä huomaa selittelevänsä itselleen, sanovan itselleen kuinka omat ajatukset ovat lapsellisia ja naurettavia.

Seuraavaksi tulee uusi pikkujuttu. Ja toinen. Kolmas. Ensimmäinen pikkujuttu toistuu uudestaan ja uudestaan, mutta ethän sinä nyt voi siitä sanoa, kun viisi vuotta sitten et sanonut. Pian alkaakin tulemaan isompia asioita, joita ei uskalleta käsitellä koska viisi vuotta sitten käsittelemättömien pikkuasioiden purkaantuminen pelottaa. 

Alun pieni lohikäärme on kasvanut talon kokoiseksi, ottaa jalat alleen ja vie talon mukanaan.

Olen pohdiskellut syitä, miksi toisen kanssa, erityisesti jollakin tavalla hänen toiminnastaan aiheutuneiden, negatiivisten ajatusten käsittely on niin vaikeaa. 

Ensiksi, tiedostamme ehkä itse kuinka naurettava ajatuksemme on. Enhän minä voi näin tuntea, älä ole lapsellinen. Ole mies. Syyllistämme itse itseämme ajatuksesta, kätkien sen sisäämme. Tässä pitää ymmärtää aikaisemmissa postauksissani käsittelemäni, itse itsellemme aiheuttamamme tunteet. Me itse koemme tunteen, aiheutamme sen - toista ei voi syyttää negatiivisista ajatuksistamme. Tähän yhdistyykin tapa, jolla voimme (ehkä omastakin mielestämme) naurettavan tunteemme toiselle esittää; sen sijaan, että tunnekuohussa syytämme toista, voisimmekin sanoa: "Tiedän, että olen ehkä hieman naurettava, mutta koen tämän asian näin". Otamme vastuun omista tunteistamme, emmekä syytä toista, mutta mikä tärkeintä, emme myöskään vaikene.

Toiseksi, meitä saattaa pelottaa paljastaa omia puoliamme, joita pidämmen heikkouksinamme. Emmehän mielellään uskalla myöntää niiden olemassaoloa itsellemmekään. Sen sijaan esitämme vahvempaa kuin olemme, pidämme tiukasti yllä naamiotamme. Mitä jos toinen hyödyntää heikkouttani? Mitä jos hän ei pidä minusta yhtä paljon, kun tietää heikkouksistani? 

Lopputuloksena suhteen alussa pienet asiat on lakaistu maton alle, peläten toisen pitävän meistä vähemmän jos nostaisimme ne esiin. Vuosien jälkeen maton alle on kertynyt sellainen vuori, ettemme uskalla raottaa mattoa, koska pelkäämme sen johtavan suhteen päättymiseen. Lopulta pientenkin asioiden käsittely johtaa suurempiin riitoihin, joka taas edistää vaikenemista edelleen. Mitä kun vastaan tulee suuri kriisi?

Tehtävä: Koittakaa luoda säännöt riitelylle (mielellään ennen riitelyä). Kun riitelette, saat sanoa oman näkemyksesi vasta, kun ennen sitä olet kuvannut vastapuolen olotilan ja näkemyksen häntä tyydyttävällä tavalla. Näin pystytte asettamaan itsenne paremmin toistenne saappaisiin.