Minusta tuntuu, että olen aina pelännyt. Pelännyt milloin epäonnistumista, milloin naurunalaiseksi joutumista, milloin yksin jäämistä. Pelko onkin määrittänyt hyvin paljon elämääni. Eniten elämääni hallinneita pelkoja ovat olleet yksin jääminen, hylätyksi tuleminen ja torjutuksi joutuminen. Olen aina myös pelännyt ihmisten arvostelua, ja että joudun ihmisten eteen arvosteltavaksi, ja minusta löytyisi jotain huomautettavaa, tai jopa naurua aiheuttavaa. Tästä syystä olen aina pyrkinyt olemaan hillitty, poissa huomion valokeilasta. Voitte kuvitella (jos tätä kukaan lukee), kuinka paljon työtä tällainen itsensä nostaminen arvostelun keskipisteeksi on vaatinut.
Miksi siis jotkut näyttävät elävän ilman pelkoja? Kyse ei ole siitä, etteivätkö he pelkäisi, vaan siitä, etteivät he anna pelkojensa hallita omaa elämäänsä. He eivät välttämättä edes tiedosta pelkäävänsä, vaan toimivat kaikesta huolimatta! Susan Jeffers käsittelee tätä hyvin kirjoissaan, erityisesti kirjassaan Feel the fear and do it anyway. Pelot hän järjestelee kolmeen tasoon:
Taso 1, pintapuoliset pelot. Nämä ovat pelkoja, jotka joko tapahtuvat meille, tai sisältävät jotakin tekemistä.
Taso 2, sisäiset pelot. Näitä ovat esimerkiksi hylätyksi tulemisen pelko.
Taso 3, oman kykenemättömyyden pelko. Kun sanot itsellesi "En pysty".
Pelkojen kohtaaminen vaatii paljon työtä. Asiaa ei helpota se, etteivät pelot koskaan tule poistumaan; jos pääset yli jonkin tekemisen pelosta, laajennat "elinympäristöäsi" ja huomaat pian uusia pelkoja. Miksi siis edes yrittää? Miksei käpertyä itseensä, jäädä elämään pieneen piiriinsä omien pelkojensa kanssa? Minkälaisen sysäyksen vaatii, että uskallat riisua itsesi alasti, katsoa itseäsi peilistä, ja todeta: "Tällainen minä todella olen". Eniten meitä nimittäin tuntuu pelottavan se, mitä todellisuudessa löydämme sisältämme. Koko elämämme pidämme yllä jonkinnäköistä naamiota, pyrkien kätkemään vajavaisuutemme ja pelkomme sisäämme, koittaen todistaa ympäristölle kuin itsellemme olevamme jotain mitä emme välttämättä ole.
Näin minä tein vuosikaudet. En koskaan uskaltanut yrittää mitään uutta, en uskaltanut laittaa itseäni likoon. Kaiken piti olla tuttua, ja turvallista. Kuinka monta menetettyä mahdollisuutta onnellisuuden lisäämiseksi luulet, että tällaisella tavalla menettää? Elin käytännössä hetkessä, miettimättä miltä elämä näyttää viiden, kymmenen, viidentoista vuoden päästä. En ajatellut, mitä tämä peloille periksi antaminen tarkoittaa oman henkisen hyvinvointini kannalta. Introverttina ihmisenä, kuka on vielä läheisriippuvainen ja pelkää hylätyksi tulemista, olisi minun kuulunut pelätä näiden sijasta sitä, mikä olisi minun tilaneteeni silloin, jos minä tulisin hylätyksi. Minkälainen on sosiaalinen verkostoni, onko minulla tukiverkostoa? Eli ei pelätä itse tapahtumaa, vaan tulisi keskittyä lopputulokseen; tällöin olisin sosiaalisten tilanteiden sijaan pelännyt sosiaalisuuden ulkopuolelle jättäytymisen mahdollista lopputulosta enemmän, kuin itse sosiaalisia tilanteita.
Jeffers antaa viisi neuvoa, tai varoitusta pelkojen kohtaamiseen. Yksi niistä oli, etteivät pelot tule koskaan häviämään. Toisaalta ihmisen kasvaessa henkisesti, tulee myös kyky käsitellä pelkoja kasvamaan. Jeffersin mukaan ainoat keinot päästä yli peloistaan, ja tuntea olonsa paremmaksi, on... Mennä ja tehdä se! Uutta kohdatessa tulee kokemaan pelkoa, mutta lohduttavaa voi olla, että niin kokevat kaikki muutkin. Viimeiseksi hän lohduttaa sillä, että pelkojen kohtaamista suurempaa kipua aiheuttaa niiden kohtaamatta jättäminen, pelossa ja avuttomuudessa eläminen.
Pelkojen kohtaaminen vaatii mielen vahvuutta. Tähän tulen palaamaan uudestaan (ja uudestaan) blogien jatkuessa. Nyt voin oikeastaan ainoastaan kysyä: Haluatko jäädä omaan kuplaasi, jossa koet olosi epämukavaksi, mutta ainakaan sinun ei tarvitse kohdata pelkojasi? Ohjaatko sinä, vai ohjaavatko pelkosi elämääsi?
Tehtävä 1: Tee joka päivä yksi pienikin asia, jonka normaalisti jättäisit tekemättä pelkojesi takia. Soita jollekin henkilölle, lähetä viesti, mene paikkaan jonne et normaalisti uskaltaisi mennä. Suunnittele edeltävänä päivänä, minkä pienen teon teet seuraavana päivänä.
Tehtävä 2: Käännä pelkosi kohde. Tähän mennessä olet toivottavasti määritellyt pelkosi. Tekstissä annoin yhden esimerkin tällaisesta "pelon kääntämisestä"; minä olen introvertti ihminen, joka on pelännyt sosiaalisia tilanteita. Lisäksi pelkään yksinäisyyttä. Pelkoni olisikin voitu kääntää: "Mitä jos jättäydyn sosiaalisten tilanteiden ulkopuolelle, ja lopulta jään yksin?" Tämä ajattelu helpottaa pääsemään yli sosiaalisten tilanteiden pelosta. Mikä on oma pelkosi, minkä kohteen voisit kääntää niin, että sinun olisi pakko toimia alkuperäistä pelkoasi vastaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti