Selailin läpi paperipinkkaa, jonka kesän aikana olin kirjoitellut. Olen jostain syystä jättänyt käsittelemättä yhden tärkeimmistä aiheista, joka menee samalle tasolle kiitollisuuden, nöyryyden ja myötätuntoisten ajatusten kanssa; anteeksiantaminen. Siksi ajattelin kirjoittaa siitä sanasen mielen vahvuuksia käsittelevien postausten väliin.
Koko toipumisprosessi oikeastaan lähtee liikkeelle anteeksiantamisesta. Kun lähdin prosessia läpikäymään, lähdin liikkeelle omista vanhemmistani. Kuten olen maininnut, muiden syyttely omista heikkouksista olisi todella helppo tie kulkea. Tällöin myös antaisit omaa voimaasi pois, luopuisit jostakin, mitä sinulla on. Nämä ovat minun heikkouksiani, minä kannan ne itse!
Annoin vanhemmilleni mielessäni anteeksi. Nykyään käsitän, että anteeksiannettavaa ei ole, sillä opin kantamaan vastuun omasta itsestäni. Anteeksiantaminen auttaa tämän käsittämisessä. Jokainen kuitenkin toimii jokaisessa tilanteessa parhaimpien käsillä olevien taitojen ja tietojen varassa, jotka ihmisellä silloin on käytössä.
Kun olin käsitellyt vanhempani, oli entisen puolisoni vuoro. Käsitin, minkälaista taakkaa hän on kantanut sisällään, mitä syyllisyyden tunnetta hän on kokenut, ja kuinka raskas prosessi on hänellekin ollut. Annoin hänelle anteeksi, ja jälleen käsitin, ettei anteeksiannettavaa ole. Tein hänen, kuten vanhempieni kohdalla mielikuvaharjoittelun, josta aiemmin kirjoitin, jossa henkilö kuvitellaan teatterilavalle valokeilaan, sen jälkeen kuvitellaan hänen muuttuvan pieneksi, hämmentyneeksi lapseksi.
Toimimme kaikki parhaiden tietojen ja taitojemme varassa.
Viimeisenä anteeksiannon kohteena olin minä itse. Koin, että liittomme epäonnistui minun takiani. Syyllistin itseäni, ja mietin, kuinka olisin voinut toimia paremmin, olla parempi puoliso, tukea häntä paremmin, olla enemmän läsnä ja ja... Tämä oli vaikein rasti anteeksiannossa. Itselleni anteeksiantamisessa auttoi läsnäolon harjoittelu. Kun pystyin saamaan itseni enemmän irti menneisyydessä vellomisesta, pystyin paremmin irrottautumaan vallitsevasta tilanteesta.
Ymmärsin myös itse toimineeni jokaisessa tilanteessa silloin parhaimpien tietojeni ja taitojeni mukaan. Minä en kykenisi muuttamaan menneisyyttä, pystyn vain vaikuttamaan itseeni, minkälainen olen nyt ja tulevaisuudessa. Annoin itselleni anteeksi, ja ymmärsin, ettei anteeksiannettavaa ole.
Tehtävä: Onko sinun vaikea antaa jollekulle anteeksi? Mieti hänet näyttämölle, valokeilaan, ja näe hänen muuttuvan pieneksi, hämmentyneeksi lapseksi. Syleile tätä lasta.
Tehtävä 2: Anna itsellesi anteeksi.
Me kaikki toimimme parhaimpien tietojemme ja taitojemme mukaan. Sen sijaan, että rankaisisimme itseämme ja toisiamme, olisi parempi yrittää osoittaa ymmärrystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti