Tätä blogia kun aloin kirjoittamaan, olin työstänyt itseni kanssa jo pidemmän aikaa. Mikäs olisikaan parempi lähtökohta, kuin lähteä lupaamaan kokonaisvaltaista hyvinvointia itselleen, ja toivon mukaan samalla matkan edetessä lukijalle. Miksi asettaa rima sen alemmaksi? Ensimmäiset postaukset joita teen, kertovat siitä prosessista ja työstä, jota tähän mennessä olen tehnyt. Siinä vaiheessa, kun olen päässyt "tämänhetkiseen" tilanteeseen, kerron siitä selvästi postauksessani. Aloitetaan.
Kun lopulta huomaa tarpeen itsensä kehittämiselle, olisi hyvä pysähtyä pohtimaan, mihin aikaisemmin esiteltyyn neljään kategoriaan, tai sitten itsesi määrittelemiin kategorioihin, tuo kehittämiskohde sijoittuu. Onko se psyykkistä, fyysistä, sosiaalista vai eettistä? Välillä saattaa huomata, että moni osa-alue kaipaisi itsessään kehittämistä. On kuitenkin tärkeää panostaa yhteen osa-alueeseen täysillä, eikä koittaa kehittää kaikkia samanaikaisesti. Tämä ei tarkoita, että psyykkisen puolen tarvitessa kehitystä tulisi esimerkiksi fyysinen puoli hylätä täysin, vaan sitä, että psyykkistä puolta kehittäessä ei ehkä ole järkevintä valmistautua samalla juoksemaan maratonia.
Kuvittelin eläväni aina elinikäisen oppimisen arvojen mukaan. Todellisuudessa olin jämähtänyt jo aikaa sitten omaan lapsuuteeni, kykenemättä käsittelemään sen aiheuttamia traumoja. Tällä en tarkoita, että syyttäisin vanhempiani siitä, minkälainen minusta kasvoi, vaan sitä, että en ollut ottanut vastuuta traumojeni läpikäymisestä. Tulee tiedostaa ero syyttämisessä, ja vastuun kantamisessa; omia vanhempiaan olisi helppoa syyttää omista heikkouksista, ja näin mennä taas helpoimman kautta. "En voi itselleni mitään, näin minut on kasvatettu." Tunnistin siis suurimmaksi kehittämiskohteekseni psyykkisellä puolella olevat traumat, jotka olivat estäneet minua elämästä täyttä elämää.
Lähdin pohtimaan asiaa toista kautta. Lähdin perkaamaan omaa elämääni lapsuudesta nykypäivään, hetkiä jotka ovat aiheuttaneet käytöksessäni mitäkin puolia, syitä, miksi minä olen sellainen kuin olen. Prosessissa auttoi paljon, kun tutustuin Kimmo Takasen Tunne Lukkosi -kirjaan, ja sitä kautta hänen tuotantoonsa muutenkin. Tein hänen tunnelukkotestin (https://tunnelukkosi.fi/) ja tunnistin itseni tunnelukoista.
Hyvä. Olin löytänyt "syyn", miksi en ole tyytyväinen itseeni. Tässä on syytä muistaa, että mikään, mikä liittyy itseesi, ei ole heikkous. On olemassa vain haasteita, jotka pystymme selättämään. Syiden löytyessä minulla oli kaksi vaihtoehtoa; syytän vanhempiani, tai otan itse vastuun, ja lähden kehittämään itseäni ja purkamaan tunnelukkojani. Päätin aloittaa itseni kehittämisen, ja tämän julkaisun lopussa annankin sinulle muutamia vinkkejä, joiden avulla pystyt välttämään niin helpon katkeroitumisen ja syyllistämisen tien.
Sitä ennen maalaan sinulle kuvan. Yksi syy, miksi lähdin tunnelukkoja selvittämään, oli se etten halunnut aiheuttaa samaa omille lapsilleni, vaan haluan tehdä kaikkeni kasvattaakseni heistä henkisesti vahvemmat aikuiset. Luuletko, että omat vanhempasi ajattelivat sinua kasvattaessaan, että tämä tulee aiheuttamaan lapselleni tämän tunnelukon, tästä aiheutuu tämä..? Epäilen kovasti. Jokaisella meistä on omat haasteemme, omat heikkoutemme, ovat kyvyttömyytemme. Sama on ollut meidän vanhemmilla, sama on ollut heidän vanhemmillaan.. Ymmärrät varmaan pointin? On meidän vastuulla katkaista tämä kierre, eikä siinä auta omien vanhempien syyttely.
Löydä siis omat tunnelukkosi tänään, ja lähde avaamaan niitä. Suosittelen tutustumaan Kimmo Takasen tuotantoon, ja käymään hänen nettisivuillaan tekemässä tunnelukkotestin. Kun olet tunnistanut tunnelukkosi, on aika perata syyt niiden takana. Omaa elämää läpikäydessä suosittelen meditaation harjoittelua, ja läpikäyntiä meditatiivisessa tilassa, sillä tällöin voit päästä yhteyteen alitajuntasi kanssa. Oman elämän läpikäyminen kirjoittamalla on myös toimiva keino.
Seuraavat tehtävät on tehty siinä mielessä, että tunnistit itse suurimmaksi kehittämiskohteeksi psyykkiseltä puolelta. Jos taas koet, että suurin ongelma on esimerkiksi laihduttaa kymmenen kiloa, palaamme näihin kehittämiskohteisiin myöhemmin pohtiessamme fyysisen puolen kehittämistä. Kyseessä on kuitenkin blogi, jonka tarkoitus on käsitellä hyvinvointia kokonaisvaltaisesti.
Tehtävä 1*: Kirjoita kirje henkilöille, joiden toiminta on aiheuttanut tunnelukon sinussa. Käy läpi kirjeessä yksityiskohtaisesti tilanteet, jotka ovat myötävaikuttaneet tunnelukon syntymiseen. Pura kirjeeseen kaikki, mitä olet halunnut henkilöille kertoa. Kirjettä ei kuitenkaan kannata postittaa - tunteiden purkaminen on lähtökohta, kun alamme kehittämään myötätuntoa niitä kohtaan, jotka mielestämme ovat meitä satuttaneet.
Harjoite**: Meditointiharjoitus. Jos et tiedä kuinka meditoitaan, löytyy siihen apua helposti googlettamalla. Yksinkertaisimmillaan meditointi on hiljentymistä, ja oman hengityksen tarkkailua. Tässä harjoitteessa haluan kuitenkin, että meditoinnin avulla kun saavutat alentuneen mielentilan, alat pohtimaan näyttämöä. Tälle näyttämölle, valokeilaan, mieti henkilö, jota kohtaan sinulla on kaunaa, joka on mielestäsi epäonnistunut kasvatuksessasi. Mieti hänet valokeilassa ensin sellaisena aikuisena, kuin hänet muistat. Tämän jälkeen mieti, miltä hän on näyttänyt lapsena. Mieti hänet valokeilaan lapsena, hämmentyneenä, itkuisena, läheisyyttä ja syliä kaipaavana. Mieti itsesi saapuvan lavalle, ottavan hänet syliin, rutistavan lähelle sydäntä. Sellainen sinun isäsi, äitisi tai kasvattajasi on oikeasti ollut, kun hän on sinua laiminlyönyt. Hämmentynyt lapsi.
Tehtävä 2: Ala pitämään päiväkirjaa. Kirjaa ylös päivän tuntemuksesi, hyvät ja huonot. Kirjaa myös joka päivä ylös vähintään viisi asiaa, josta olet sinä päivänä kiitollinen. Kiitollisuuden tunteen kanssa kun elää, tuntuu monet asiat vähäpätöisiltä.
* Tämä on mukaelma Kimmo Takasen Tunne lukkosi -kirjan eräästä tehtävästä
** Tämä on mukaelma Susan Jeffersin Feel the fear and do it anyway -kirjan eräästä tehtävästä. Itse koin tehtävän voimakkaammaksi, kun lisäsin siihen mukaan meditaation
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti