Aika ja motivaatio

 

Näitä kahta aihetta ajattelin käsitellä alkuun erillisinä postauksina. Myönnän, olisin laukonut sellaisia totuuksia, kuten kuinka aika parantaa  haavat ja että jokaisella pilvellä on hopeareunuksensa. Tarkemmin asiaa pohdittuani, yhdistin enemmän ja enemmän ajan ja motivaation toisiinsa; kuinka motivaatio heikkenee, jos ei heti saa tuloksia, ja erityisesti, jos tulokset eivät näy vähän ajan kuluttua. Kuinka motivaatiota voitaisiin ylläpitää ajasta huolimatta?

Mikä tahansa muuttuminen vaatii aikaa. On kyse menetyksestä toipumisesta tai itsensä muuttamisesta henkisesti tai fyysisesti, tapahtuvat muutokset hitaasti. Voit toki esittää olevasi menetyksen jälkeen kunnossa, mutta pintaa syvemmällä kuohuaa varmasti. Mutta miten ihmeessä muutosta voi mitata, ja kuinka ylläpitää motivaatiota saavuttaaksesi haluamasi muutostavoitteet?

Olin vielä reilu vuosi sitten fyysisesti ja henkisesti huonossa kunnossa. Fyysinen puoli näkyi keskivartalolla, ja päivittäisenä uupumuksena ja väsymyksenä. Urheilin toki säännöllisesti, mutta se oli aika päämäärätöntä toimintaa. Tekemiseni ei näkynyt suuremmin kehossani, varsinkaan lyhyellä aikavälillä, joten motivaationi liikkumiseenkin vaihteli selkeästi. 

Yksi isoin motivaattorimuutos itselläni oli, kun ostin itselleni kunnon urheilukellon, jonka avulla aloin seuraamaan päivittäistä aktiivista kulutustani. Intouduin lenkkeilemään, ja pian huomasin urheilevani päivittäin, ja että liikkumisellani oli jokin selkeä tavoite. Tuo motivaattori auttaa pitämään minua liikkeellä edelleen, mutta suurin vaikutus sillä oli oman sisäisen motivaation kasvattamisessa.

Aloin olemaan fyysisesti melkein elämäni parhaassa kunnossa, mutta henkisesti voin edelleen huonosti. Sen puolen kehittämisen motivoimiseen tarvittiin ulkoinen sysäys, elämäni suurin kriisi. Tämä kriisi viimeistään työnsi minut sille polulle, jota olen koko elämäni kuvitellut kulkevani, iänikuisen oppimisen polulle.

Kriisin keskellä ajankulku hidastuu. Tulevaisuus näyttää etäiseltä, ulospääsyä ahdingosta ei ole. Se on se hetki kun pitää oikeasti ymmärtää, että asiat tulevat olemaan loistavasti jossakin vaiheessa (hah, luulitte välttyvänne tältä kliseeltä). En kannusta kuitenkaan elämään tulevaisuudessa, vaan sen sijaan tuomaan tulevaisuuden tähän hetkeen; älä mieti ajan parantavan haavoja, vaan elä joka hetki niin, että tuo visio toteutuu. Joinain hetkinä, vaikka vain lyhyinä, voimme olla tuo tulevaisuuden visiomme. Kriisinkin keskellä. Ajan myötä tämä olotila vahvistuu.

Visio tulevaisuudesta oli kantava voima, joka minulla piti yllä motivaatiota itseni kehittämisen kanssa, vaikka samalla painin kaikkien kriisiin liittyvien tunteideni kanssa. Tiesin, että tunteet joita koen, hellittävät, kunhan annan niille tilaa ja aikaa. Ja mikä parasta tiesin, että kun aidosti läpikäyn sen tuskan ja kärsimyksen niiltä pakenemisen sijasta, on lopputuloksena uusi, kehittyneempi versio itsestäni. Enää en tarvinnut ulkoista motivaatiota itseni kehittämiseksi, vaan olin sisäistänyt motivaation lähteen itseeni.

Voinkin vetää ainakin omalta osalta sellaisen johtopäätöksen, että muutoksen polun alkupäässä ulkoinen motivaation lähde on kriittisen tärkeä osa motivaation ylläpitämiseksi. Erityisesti muutoksen alussa muutoksia on vaikea nähdä, ja tämä tappaa helposti osaltaan motivaation. Tällöin olisi hyvä löytää niitä ulkoisia motivaation lähteitä, jotain, mikä potkii sinua eteenpäin, kun sisäinen motivaatio ei riitä. Kun jostakin asiasta tulee ajan myötä tapa, ja parasta olisi että vieläpä nautit siitä, on sisäisen motivaation lähde vahvistunut.

Tehtävä: mikä on se muutos, minkä haluaisit tehdä? Mieti mitä ulkoisia motivaation lähteitä voisit muutoksen tekemiseksi löytää. Voisitko palkita itseäsi, haluatko ylittää jonkun toisen saavutuksen? Kehitä sisäistä motivaatiota saamalla onnistumisen elämyksiä ulkoisten motivaattoreiden avulla.