Elämänhallinnasta (jatkoa ja laajennusta "Hallitsetko elämääsi?" -postaukseen)

          Taakka jok' ennen alleen murskasi,

          jonk' vastuun ottoa loppuun asti vältteli.

         Tunteet jotk' valtoimenaan myrskysivät,

          ei vika ole minussa, syytän häntä.

          Ei murskaa alleen, ei riehu tunteet,

          selkä suorana elämän kun kohtaa.

          Vastuu, jonk' vapaaehtoisesti harteilleen ottaa,

          ylevöittää, vapauttaa uuteen elämään.

Tämänkertainen blogi on laajennettua pohdintaa aikaisemmasta blogistani, "Hallitsetko elämääsi?". Se oli hyvin pikainen kirjoitus kaikkien kiireiden keskellä, enkä saanut siihen ihan sitä pohdintaa, kuin mitä halusin.   

Silloin kun kaikki on epävarmaa, voi varmuutta luoda ympärilleen suunnittelemalla omat päivänsä. Kun on jotakin, mistä osaa pitää kiinni, ei muu epävarmuus ympärillä tunnu niin lohduttoman suurelta. Epävarmuutta kuitenkin on aina, ja sen kanssa tulee oppia elämään. Epävarmuutta, elämää, pitää oppia katsomaan avoimin silmin, ottamaan sen vastaan avoimin sylein. Epävarmuus on hyväksyttävä, sillä epävarmuus on se, mikä tekee elämästä jännittävää. 

Kaikesta ei kuitenkaan tarvitse olla epävarma. Päivien ei kannata antaa kulua täysin omalla painollaan, epävarmana, avuttomana uhrina. Olen huomannut säännöllisten päivärytmien paitsi tasapainottavan olotilaa, loiventavan jyrkkiä nousuja ja laskuja kriisin keskellä, myös tuovan energiaa omaan tekemiseen. Olenkin aikaisemminkin kirjoittanut hieman omasta päivärytmistäni, mutta ajattelin tässä julkaisussa hieman avata sitä enemmän, juuri siitä näkökulmasta, mitä hyötyä itse olen saanut päivien konkreettisesta suunnittelusta.

Aloitan arkiaamuni kello 4.20. Herätyksen aikaisuus johtuu aamurutiineistani; meditoin noin puoli tuntia aamulla, joogaan 10-15 minuuttia, syön aamupalan, ja niinä upeina viikkoina kun saan olla lapsien kanssa, herättelen heidät 5.30. Jotta kerkeän töihin, tulee heidän olla päiväkodissa jo 5.50. Pidän saman rytmin, 4.20 heräämisen, myös niinä viikkoina, kun lapset ovat äidin luona. Tällöin käytän hieman enemmän aikaa ruokailuun, kuin lapsiviikkoina.

Töistä en aio liikaa kirjoittaa, mutta mainitsen vain, että tykkään myös suunnitella työpäivät. Ruokatauoilla usein luen kirjoja tai teen muuta hyödyllistä, ja monet blogipäivityksistäni onkin kirjoitettu ruokataukojen aikana. Aina en saa pidettyä työpäivän suunnitelmasta kiinni, ja varsinkin kesällä tässä oli haasteita. Toisaalta, silloin kaikki tahdonvoimani kului itseni kasassa pitämiseen. 

Töiden jälkeen, riippuen viikosta, käyn joko kuntosalilla, tai vietän aikaa lasten kanssa. Jos lapset ovat luonani, aloitan seitsemän jälkeen opiskelun. Niinä viikkoina, kun lapset ovat luonani, opiskelen noin tunnin ajan. Tämän jälkeen hoidan lasten iltapesut, laitan heidät nukkumaan puoli yhdeksään mennessä, ja urheilen itse vajaan tunnin ajan. Yhdeksään mennessä olen urheillut, syönyt iltapalan ja käynyt pesulla. Lasten ollessa äidin luona, käytän enemmän aikaa urheiluun ja opiskeluun.  

Yhdeksästä kymmeneen meditoin, jonka jälkeen käyn nukkumaan. Saan nykyään nopeasti unta, ja olen unten mailla ennen puoli yhtätoista. Olen aina ollut vähäuninen, joten minulle tuo reilu kuuden tunnin uni on riittävästi. Toki, usein on aamuja, kun haluaisi jäädä vielä sänkyyn makaamaan. Viikonloppuisin saatankin nukkua aina seitsemään asti, mutta kuitenkin niin, että saisin aamurutiinit hoidettua ennen lasten heräämistä niinä viikkoina, kun he ovat luonani.

Päivien suunnittelusta, päivärytmeistä kiinni pitämisestä, olen vapauttanut huomattavan määrän energiaa itse tekemiseen. Minulla ei ole ollut kuukausiin sellaista päivää, että olisin ollut väsynyt, että olisin halunut jäädä sohvalle makaamaan työpäivän päätteeksi, tai että olisin aamusta halunnut jäädä sänkyyn makaamaan yhtä torkutusta pidempään. Tottakai on ollut päiviä, kun olen ollut väsyneempi kuin toisina, lähinnä unenlaadusta johtuen. Ne pitkät illat ja yöt, kun on sängyssä pyörinyt, ovat tottakai näkyneet seuraavana päivänä. Mutta missään vaiheessa se ei ole johtanut siihen, että energiatasoni olisivat olleet alhaiset. 

Jokaista hetkeä, jokaista päivää, ei voi eikä pidä suunnitella. Elämä ei tule menemään koskaan täysin suunnitelmien mukaan, eikä muutoksien pidä heittää sinua pois raiteilta. Muutoksiin pitääkin pyrkiä suhtautumaan positiivisuuden kautta, uusina haasteina, mahdollisuuksina oppia uutta, kokea uusia kokemuksia. Uusia kokemuksia pitääkin saada jatkuvasti, sillä vain sillä tavoin kehitymme ja kasvamme ihmisinä. Arkipäivien rytmittely ja suunnittelu vapauttaa kuitenkin energiaa turhasta ajelehtemisesta.