Myötätunto

                                                 Säteet aamun auringon,

                                                 uuden päivän sulle luo.

                                                 Miten tuon lahjan käytät,

                                                 katkeruutta,

                                                 vaiko iloa muille suot?

Tämänkertainen julkaisu tuli mieleeni, kun juttelin puhelimessa toisen samaa prosessia läpikäyneen henkilön kanssa. Pohdinta liittyi toipumiseen, ja siihen, kuinka toipumisprosessin aikana välillä tuntuu kuin olisi tunteiden vuoristoradassa. Tämä ajattelu johdattelikin mieleni myötätuntoon ja armollisuuteen, ja siihen, kuinka vaikeaa niitä välillä on osoittaa itselleen; kaikessa pitäisi mennä jatkuvasti eteenpäin, takapakin ottamista ei pysty hyväksymään. 

Jokainen suuren menetyksen, suuren tragedian, trauman tai epäonnistumisen kokenut tietää, ettei toipuminen tapahdu lineaarisesti. Välissä on päiviä, kun asiat ovat loistavasti, ja päiviä kun on vaikea saada itseään ylös sängystä, ja päiviä kun nämä tunnetilat vaihtelevat nopeassa tahdissa. Tämä vaihtelu johtaa helposti siihen, että hyvien päivien jälkeen tulee sorruttua itsensä moittimiseen: "Miksi sinä nyt taas tätäkin asiaa vaikeroit?" Omien tunteiden on vaikea antaa olla, ja helpompaa on syyttää itseään siitä, että jälleen kokee samoja tunteita, jotka luulee läpikäyneensä jo viikkoja sitten. Ajatuksiin ja tunteisiin turhautuu, ja ne leimaa helposti huonoiksi. 

Miksi itselleen on niin vaikea osoittaa myötuntoa? Tehdyt virheet, sanotut asiat, heikot hetket ja huonot tunnetilat pyörivät mielessä. Omiin virheisiin on helppo keskittyä, miettiä asioita jotka on jättänyt tekemättä, jotka olisi pitänyt jättää tekemättä tai jotka olisi voinut tehdä paremmin. Kaikkea leimaa suorittaminen, ja kaikessa pitäisi onnistua täydellisesti. Tilaa virheille ei ole, ja jos virheen tekee, rankaisee siitä itseään muistuttamalla virheestä itseään jatkuvasti.  

Kaikessa tekemisessä tulisikin muistaa kohtuus - olemme vain ihmisiä - ja myötätunnon osoittaminen itseään kohtaan on avain tähän. Vähän kuten mitä itselle anteeksi antamisen kanssa pohdimme; toimimme aina parhaimman tietojemme ja taitojemme varassa. Jälkikäteen asian voivottaminen ei auta. Itseään pitää ymmärtää, itselleen tulee olla armollinen. Myötätunto itseämme kohtaan onkin yksi parhaista lahjoista, jonka voimme itsellemme antaa. 

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että omat erehdykset pitäisi jättää huomiotta. Päivän tunteet, tunnetilat jotka eivät ole olleet tuottavia, sanat jotka ovat olleet satuttavia, erehdykset joita on tehnyt, olisikin syytä käydä läpi illalla, menemättä niihin tunnetiloihin, vaan eräänlaisessa tarkkailijan roolissa, samalla osoittaen itsellemme myötätuntoa, ja ollen itsellemme armollinen. Näin voimme vaikuttaa siihen, ettemme palaa enää noihin tunnetiloihin niin helposti, ja luomme omaa todellisuuttamme, myötätunnon avulla. Ja pitää muistaa, jos kykenemme myötätuntoon itseämme kohtaan, kykenemme osoittamaan sitä muitakin kohtaan.   

Tehtävä: Käy läpi kulunut päivä. Tunnista kohdat, jolloin et ollut parhaimmillasi. Älä soimaa itseäsi, ole itsellesi armollinen. Pohdi, miten voisit toimia paremmin vastaavassa tilanteessa. Voit liittää tämän tehtävän osaksi meditaatiota, jolloin on helpompi asettua tarkkailijan rooliin menemättä samoihin tunnetiloihin, joita päivällä on läpikäynyt. 

Harjoite: Harjoittele myötätuntoa itseäsi kohtaan. Muista, että kaikki tekevät virheitä. Voimme yrittää vain olla parempia ihmisiä päivä päivältä