Ensi kuussa on kulunut vuosi siitä, kun maailmani romahti. Kun kaikki, jonka varaan olin elämäni, identiteettini ja itsetuntoni rakentanut, oli pirstaleina. Tätä oikeastaan Pääsiäisen aikoihin pohdiskelin, kuinka sen symboliikka oli hyvinkin osuvaa itseäni miettiessä; vuosi sitten kuolin, ja kesän aikana astuin alas tuonelaan. Olin omassa henkilökohtaisessa helvetissäni, ja vaikka kuinka välillä yritin, oli ulospääsyä vaikea nähdä. Monesti sitä toivoa jotakin helppoa ulospääsyä tuskasta, keinoa turruttaa mielensä kivulta. Tästäkin syystä olen ylpeä miettiessäni, että selvisin viime kesänkin kärsimyksistä alkoholia juomatta. Sille tielle olisi luultavasti hukkunut sille lähtiessäni.
Usko tulevaan oli syy, mikä minut piti edes hengissä. En nauti kärsimyksestä, harva nauttii, mutta tiesin sen olevan tarpeellista. En ollut koskaan aikaisemmin kärsinyt vastaavalla tavalla, ja vieläpä pyrkien vapaaehtoisesti ottamaan sen vastaan. Otin tietenkin myös harha-askeleita, yrittäen lievittää tuskaa edes hetkellisesti, mutta syvimmiltäni tiesin niiden lopulta aiheuttavan vain enemmän tuskaa. Pohjimmaisena tunteena kuitenkin oli toivo, ja tunne siitä, kuinka tulisin olemaan vahvempi ihmisenä prosessin läpikäytyäni.
Uskon aidosti siihen, että pystymme itse vaikuttamaan siihen, kuinka asiat koemme, ja kuinka annamme niiden vaikuttaa itseemme. En usko sinänsä positiiviseen ajatteluun, jos sen lähtökohtana on uskotella kaiken olevan hyvin, vaikka näin ei olisikaan. Mutta sillä, miten itsellemme kerromme asioiden olevan, on tärkeä merkitys siihen, kuinka asioihin suhtaudumme. Säästyisimme monelta harmilta, mikäli vain osaisimme puhua itsellemme oikein.
Valon voima, oman ajattelumme voima, on suunnaton. Tätä ajattelua pitkää aktiivisesti kehittää, sillä jostain syystä olemme helpommin taipuvaisia negatiiviseen ajatteluun. Nauti auringosta, keväästä, ja omista ajatuksistasi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti