Onnellista uutta vuotta!

Eräs lempi joulupyhien lauluistani, John Lennonin  Happy Xmas (War is over) sopii vuoden viimeiseen blogiini, joka on vähän kaiken yhdistelmää ja puhdasta pohdintaa, kuin porkkananenä lumiukon naamatauluun. Näin vuoden lopussa sitä lähes automaattisesti istahtaa katsomaan kulunutta vuotta, pohtiakseen mihin on elämässään päässyt, minne elämä on sinut kuljettanut. Minulla vuosi 2021 oli elämäni suurin muutosten vuosi.

Joten nyt on joulu, ja mitä me olemme tehneet (sota on ohi, jos niin haluamme). Taas yksi vuosi takana, ja uusi vasta aluillaan (sota on ohi, jos niin haluamme).

Lopeta sotiminen, itseäsi ja muita vastaan. Meidän on luovuttava sodistamme voidaksemme elää myötätuntoisesti. Björn "Natthiko" Lindeblad kirjoittaa hyvin kirjassaa Saatan olla väärässä - Ja muita oivalluksia elämästä monista samoista asioista, joita itsekin olen oivaltanut kuluvan vuoden aikana. Kuten sotimisen turhuudesta, kuluttavasta sodasta itseä ja muita vastaan.

Myös kontrollin luovuttaminen, ja luottaminen elämään on tärkeää. Kontrollin luovuttaminen ei tarkoita yrittämisestä luopumista, elämän armoille heittäytymisestä, vaan sitä ettemme pysty oikeasti hallitsemaan kaikkea, mitä elämäämme liittyy. Yhtenä aspektina tähän on kuolema, jonka pelko estää monia meistä elämästä. Monet lähellä kuolemaa käyneet ihmiset ovat ymmärtäneet hetken tärkeyden, ja oman kuoleman kontrolloimattomuuden. 

Emme tosiaan voi tietää milloin kuolemme, joten meidän tulisikin elää aina hetkessä, olla tietoisesti läsnä ja nauttia siitä, mitä elämä meille tarjoaa. Ylä- ja alamäet kuuluvat elämään, ja kummatkin voivat tarjota yhtälailla nautintoa elämäämme, kun ymmärrämme oman roolimme elämässämme. Alamäet toki voivat satuttaa, mutta katsellessamme tilannettamme objektiivisesti, huomaten mahdollisuudet joita alamäkemme meille tarjoaa, pystymme nauttimaan elämän tarjoamista kyydeistä.

Vähintä mitä voimme tehdä, on olla kiitollisia vastaamme tulevista elämyksistä. "Oloni on kurja, sen täytyy tarkoittaa että menetin jotakin tärkeää - olen onnekas ja kiitollinen, että olen saanut kokea jotakin niin upeaa, mikä aiheuttaa minulle tällaisen olon". 

Erään tarinan mukaan tuhansia vuosia sitten eläneen viisaan persialaisen kuninkaan sormuksessa luki "This too shall pass". Mikään elämässämme ei ole pysyvää, niin hyvät kuin huonotkin hetket eivät ole tulleet jäädäkseen. Ole kiitollinen siitä kauneudesta, jota kohtaat, nauti ja ole kiitollinen hyvistä hetkistä, ja mikä tärkeintä - koita nähdä se kauneus, mikä huonojen hetkien takana on, ja olla kiitollinen niistäkin. Tämäkin, kuten kaikki, tulee menemään ohi.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Kuinka antaa anteeksi

Tämä blogin aihe tuli mieleeni yllätys yllätys, rakkaan lempiharrastukseni eli lukemisen äärellä. Kirjoitin aikaisemminkin Martin Seligmanista ja erityisestä hänen kirjastaan Learned Optimism. Tähän aiheeseen törmäsin hänen toisessa kirjassaan, Authentic Happiness, kun Seligman kertoi erään toisen psykologin, Everett Worthingtonin anteeksiantamisen metodista, jota hän kutsuu sanalla REACH. Huomasin soveltaneeni tätä metodia jo kesällä tietämättäni, mutta nyt olin löytänyt sille hyvän pohjan jolle rakentaa. 

REACH-sanan R tulee sanasta "recall", mieleen palauttaminen. Tarkoituksena on muistaa kipua aiheuttanut tai muuten anteeksiantoa vaativa tilanne niin objektiivisesti kuin mahdollista, olla keskittymättä pelkästään itseensä ja omiin tuntemuksiin vaan ottaa myös toinen osapuoli huomioon; mitä hän tai he kokevat, tuntevat, pelkäävät ja niin edelleen.

E tulee sanasta "empathize", empatisoi. Kun aluksi on pyrkinyt palauttamaan tilanteen mieleensä objektiivisesti, yrittäen ottaa myös muut huomioon, voi pyrkiä kokemaan empatiaa häntä tai heitä kohtaan. Miksi toinen osapuoli toimi kuten toimi, ja ymmärrä että tarkoituksena on tuskin ollut sinun satuttaminen. Jos on, niin myös tälle löytyy syynsä, joista tuntea empatiaa toista kohtaan.

A tulee lauseesta "altruistic forgiveness", pyyteetön anteeksianto. Tämä on yksi suurimmista ja vaikeimmista lahjoista, jonka toiselle voit antaa. Mieti tilanteita, kun olet itse saanut anteeksi, ja anna toiselle pyytettömästi anteeksi se, että hän tai he ovat sinua satuttaneet. Anteeksianto vapauttaa meidät, asettumalla vihan ja kostonhalun yläpuolelle.

C tulee lauseesta "commit yourself to forgive publicly", tee anteeksiannostasi julkinen. Ei välttämättä tarkoita siis, että pitäisi kirjoittaa se näin julkisesti blogin muotoon mitä itse, vaan voit kertoa siitä ystävällesi kirjoittaa kirjeen, runon, laulun, mitä tahansa. Mikä tärkeintä, kerro anteeksiannosta sen kohteelle.

Viimeiseksi H, eli "hold onto forgiveness", pidä kiinni anteeksiannostasi. Muistot tilanteesta valtaavat varmasti mielen aika-ajoin, mutta anteeksiannosta kiinni pitäminen vapauttaa lopulta muistojen aiheuttamista tuskista. 

Aikaisemmassa blogissani anteeksiannosta kirjoitin myös, että loppujen lopuksi kaikki tilanteet ovat sellaisia, joissa toimimme parhaimpien tietojemme ja taitojemme mukaan, ja lopulta ei oikeasti ole mitään anteeksiannettavaa. Tämä ei kuitenkaan poista sitä lahjaa, mikä pyyteettömästi toiselle anteeksiantaminen tarkoittaa. Voit itse kokea, ettei anteeksiannettavaa ole, mutta tämä ei tarkoita etteikö toinen osapuoli tuntisi syyllisyyttä tapahtuneista.

Tehtävä: sovella REACH-metodia anteeksiantamiseen. Kerro toiselle anteeksiannostasi. 

Ole kiitollinen harha-askelistasi

Tämänkertainen on jatkoa aikaisemmasta kirjoituksestani joka koski myötätuntoa, ja liikumme edelleen sen yhdessä tärkeimmässä ulottuvuudessa; myötätunnossa itseämme kohtaan. Jatko tuli mieleeni oikeastaan toista mahdollista aihetta pohdiskellessani, nimittäin lepoa ja sen tarpeellisuutta niin fyysiselle kuin henkiselle palautumiselle. 

Pohdin sitä itsestään selvää asiaa, kuinka tarvitsemme riittävästi lepoa urheilusta, työstä, perheestä, mistä tahansa palautuaksemme. Tarvitsemme riittävästi unta, jotta kehomme palautuisi, ja tarvitsemme työpäivän aikana taukoja, jotta aiemmin käsittelemämme tahdonvoima palautuisi. Levon ja taukojen pohdiskelu pisti minut pohtimaan omaa kulunutta seitsemää kuukautta: Kuinka paljon olen antanut itseni levätä, ja kuinka huonoa omatuntoa olen kokenut niistä aamuista, kun olen nukkunut pitkään.

Tietynlainen elämäntapa vaatii päättäväisyyttä ja tahdonvoimaa. Aikaiseen nukkumaan meneminen, aikaisin herääminen, säännöllinen liikkuminen, terveellinen syöminen, alkoholittomuus ja muu päihteettömyys sekä kofeiinittomuus aiheuttavat itsellä usein tilanteita, joissa tunnen kamppailevani jotakin halua vastaan. Aina en voita tuota kamppailua, ja joskus mielihalut saavatkin voiton. Tuota seuraa syvä syyllisyydentunto ja itsensä soimaaminen. Martin Seligman maalaa hyvin kirjassaan Learned Optimism kuvan laihdutuskuurilla olevasta henkilöstä, kuka yhtenä iltana sorruttuaan herkutteluun toteaa olevansa epäonnistunut ja syö suruunsa kahta kauheammin. Tämä pisti minut pohtimaan, miksi näiden pienten henkilökohtaisten epäonnistumisten kääntäminen positiivisiksi asioiksi tuntuu välillä niin vaikealta?

Näin pääsin pohdiskelussani takaisin itsemyötätuntoon, ja armon antamiseen itselleni. Maria Borelius kirjoittaa hyvin kirjassaan Hyvinvoinnin Vallankumous - Tulehdusta estävä elämäntapa kuinka hän kiittää itseään "lipsuttuaan" niistä nautinnoista, joita on itselleen suonut, ja sen jälkeen jatkaa valitsemansa elämäntavan parissa. Olisikin hyvä ymmärtää, ettei valitsemastaan elämäntavasta lipsuminen tarkoita, että koko elämäntapa pitäisi heittää roskiin. Se ei myöskään tee sinusta yhtään arvottomampaa, vaikka joskus sortuisitkin johonkin, mihin olet vannonut olevasi sortumatta enää koskaan.

Kaikki riippuu siitä, miten reagoimme sortumiseemme jälkikäteen. Voimme syyllistää itseämme, voimme lyödä lyötyä, tai voimme kiittää itseämme ja päästä yli harha-askeleesta. Varsinkin, jos tuosta harha-askeleesta ei ole haittaa kuin itsellemme. Voimme ottaa harha-askeleen vastaan kiitollisin mielin, jälleen keinona oppia itsestämme jotakin uutta tai muistutuksena vanhasta tavasta, johon emme halua enää palata. Kumpi tavoista  johtaa lopulta pysyvään muutokseen?

Tehtävä: Ole itsellesi armollinen. Suo itsellesi riittävästi lepoa, unohda suorittaminen ja saavuttaminen hetkeksi. Tunne myötätuntoa itseäsi kohtaan, ja lipsumisista huolimatta ole kiitollinen siitä yrityksestä ja vaivasta, mitä itsesi kehittämisen eteen olet nähnyt. 

Päätöksen tekemisestä

Tämänkertaisen blogin aihe tuli mieleeni pohtiessani päätöksentekoa, ja miksi välillä päätöksen tekeminen on niin vaikeaa. Tämä oikeastaan liittyy läheisesti aikaisemmin käsittelemiini pelkoihin, päätöksenteon pelon ollessa yksi niistä: Mitä jos teen väärän päätöksen?

Lopputuloksena on vanhaan jämähtäminen, pelkojen maalatessa ties minkälaisia tulevaisuudenkuvia jos vain uskaltautuukin tekemään jotakin, mitä on aikaisemmin haaveillut tekevänsä, mutta ei ole uskaltanut tehdä päätöstä sen suhteen. Toisena vaihtoehtona on tehdä puolivillainen päätös. "Jos minä nyt vähän kokeilen", ja palaa sen jälkeen heti ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen vanhaan.

Susan Jeffers käsitteli hyvin kirjassaan Feel the fear and do it anyway myös päätöksentekoon liittyviä pelkoja. Kirjan nimen  mukaisesti tavoitteena on oppia toimimaan, vaikka ajatus toimesta aiheuttaisikin meissä pelkotiloja. Yksi tärkeä sisäistettävä oppi Jeffersin kirjasta on päätöksenteon "No-Lose Decision Making Process". Mitä jos voisimme tehdä pelkästään päätöksiä, jotka ovat lopulta onnistuneita?

Palaamme jälleen yhtiin lempiaiheistani, mieleen ja siihen, miten asioita katsomme. Onnistuneen päätöksenteon lähtökohtana kun on, että ymmärrämme saavamme jotakin hyvää mistä tahansa tekemästämme päätöksestä, vaikka päätös osoittautuisikin myöhemmin "vääräksi". Opimme, koemme uusia asioita ja elämyksiä jokaisesta tekemästämme päätöksestä, joka on suurempi palkkio kuin päätöksen tekemättä jättäminen.

Jeffersin päätöksentekoprosessin alussa keskitytäänkin tähän; teen minkä tahansa päätöksen, en voi hävitä. Päätöstä ei kuitenkaan kannata tehdä suinpäin, vaan päätöksenteon tueksi tulee tehtävään päätökseen tutustua huolella. Tämän lisäksi on hyvä pitää mielessä omat arvot, ja omat prioriteetit. Omia vaistojaankin on hyvä kuunnella, ja ennen kaikkea luottaa niihin. Lopuksi kannattaa hieman rentoutua. Liian usein otamme itsemme ja tekemämme päätöksen liian vakavasti.

Päätöksenteon jälkeen kannattaa unohtaa luomansa mielikuva elämästä päätöksen jälkeen. Jos olemme mielestämme varmoja lopputuloksesta, saatamme olla huomaamatta muista uusista mahdollisuuksista, joita eteemme tulee. Meidän tulee myös ottaa täysi vastuu tekemästämme päätöksestä, näyttää se johtavan mihin tahansa lopputulokseen. Vastuun ottamiseen kuuluu myös, että jos päätöksen lopputulos näyttää huonolta, ei päätökseen kannata jäädä kynsin hampain kiinni, vaan päätöstä kannattaa muokata. 

Teemme kaikki virheitä, epäonnistumme tekemisissämme, ja saatamme satuttaa itseämme tai muita päätöksillämme. Keskittymällä päätöksen mahdollisiin negatiivisiin puoliin jätämme päätöksiä tekemättä, ja näin ollen kokematta paljon upeita elämyksiä. Päätösten ei tarvitse olla lopullisia, ja vahvuutta on myöntää tehneensä väärän päätöksen, ottaa siitä opikseen, ja jatkaa eteenpäin joko korjaamalla aiempaa päätöstään tai tekemällä täysin uuden päätöksen. Elämä kuitenkin on tarkoitettu koettavaksi, ja virheet ovat yhtiä opettavaisimpia kokemuksia joita on.