Tämänkertaista blogia on mukava kirjoitella vapaapäivänä rappusilla auringosta ja lämmöstä nautiskellessa. Mikäs parempi aihe mielessäni onkaan, kuin valon vastakohta. Tämä on myös jatkumoa viime blogiini, sillä kuten kerroin, tykkään välillä pohdiskella mennyttä, ja erityisesti peilata itseäni menneeseen.
Ihoani koristaa kaksi tatuointia, joista toista täydensin viime kesänä. Kummatkin tatuoinnit olen ottanut suurempien menetyksien edessä, eräänlaisiksi muistutuksiksi ja lopulta voiton merkeiksi. Mutta ennen kuin menen tarkemmin niihin, mitä ne minulle merkitsevät, voisin hieman kirjoitella taustaa.
Nuorempana olin hyvin äkkipikainen, ja saatoin menettää hermoni hyvinkin nopeasti. Otin itseäni kohtaan esitetyn kritiikin hyökkäyksenä itseäni vastaan, enkä osannut suhtautua siihen oikein. Täysi-ikäisenä äkkipikaisuuteen liittyi usein myös alkoholi, ja varsinkin krapulaisina päivinä saatoin menettää hermoni hyvin herkästi. Osin alkoholittomuuteni juontaa juurensa siihen, vaikka nykyään ymmärrän että se ei ole todellinen hoitokeino, vaan oireiden lääkitsemistä. Nautin toisaalta alkoholittomuudesta sen verran, etten siitä aio myöskään luopua.
Edellä kuvatut ovat aina olleet sellaisia puolia itsestäni, jotka olen halunnut piilottaa, joita olen jollain asteella aina hävennyt. Koko identiteettini on lapsesta lähtien perustunut sille, että olen kiltti ihminen, kuka haluaa muille pelkästään hyvää. Muistan, kuinka jo ala-asteikäisenä mietin, kuinka jos vain joku tyttö keneen olin ihastunut huomaisi minut, hän näkisi, kuinka hyvin häntä kohtelisin. Tähän ei oikein sopinut hermojen menettäminen pienistäkin asioista, ja äkkipikaisuuksissaan asioiden sanominen, joita katuisi heti niiden sanomisen jälkeen. Siksi en koskaan suostunut myöntämään tämän puolen olevan osa minua, vaan jonkinlainen virhe, puoli, jonka voisin tukahduttaa olemattomiin
Lopputuloksena on ollut kiltteyden korostaminen, jopa niin, että olen usein kokenut oman hyvinvointini kärsivän joistain asioista, mutta olen suostunut, koska enhän minä voi olla "paha" ja sanoa vastaan. Nämä tilanteet ovat olleet sitten hyviä polttoaineita sanomisilleni, kun sitten lopulta olen menettänyt hermoni, oli se mistä asiasta sitten tahansa.
Mutta tatuoinneista. Ensirakkaussuhteeni päättymisen jälkeen otin 18-vuotiaana kumpaakin olkapäähäni tatuoinnin. Vasemmassa olkapäässä on myrskypilvi, ja oikeassa aurinko. Tämän oli oleva muistutuksena minulle, että muista se iloinen, aurinkoinen puoleni, äläkä vain anna vasemman, myrskypilven, tunteille valtaa. Tämä oli jatkumoa toisen puoleni tukahduttamiselleni, joka oli pääsyynä suhteen päättymiselle, minun jättämiselleni. Avioeroni jälkeen kun vihdoin aloin käsittelemään itseäni avoimemmin ja ymmärtämään, mistä olen tehty, pystyin hyväksymään itseni paremmin ensimmäistä kertaa elämässäni.
Tämän seurauksena jatkoin vasemman olkapään tatuointia niin, että se peittää vasemman hartiani. Myrskypilvi, jonka takaa pilkistää aurinko, ja teksti (englanniksi) syleile pimeää puoltasi, tai se nielaisee sinut, muistuttaa minua siitä, että minun pitää hyväksyä itseni kokonaisena. Pimeä puoleni on osa minua, ja yrittämällä tukahduttaa sen irtaannutan sen minusta, menetän siitä otteen ja lopulta se kuitenkin saa minusta taas vallan.
Tarkoittaako se sitten sitä, että minun pitää hyväksyä äkkipikaisuuteni, ja ne tilanteet, joissa sanon asioita joita en tarkoita vihaisena, ja kadun niitä heti sen jälkeen? Ei tietenkään. Kun ymmärtää ja hyväksyy sisällään olevan pimeyden, hyväksyy itsensä kokonaisena, pystyy valjastamaan käyttöönsä myös pimeän puolen energian. Tähän jos haluaa enemmän tutustua, suosittelen esimerkiksi Deepak Chopran, Deppie Fordin ja Marianne Williamsonin kirjaa "The Shadow Effect". Pimeää puolta ensimmäisinä käsitellyt on myös Carl Jung, jonka opeista Jordan B. Peterson ammentaa hyvin omiaan.
Ihminen voi olla kiltti, mutta ei ovimatto. Kiltteydellä tarkoitan sitä, että haluaa luoda ympärilleen vain hyvää. Omien puolien pitäminen ei tarkoita, että asioista pitää kieltäytyä vihaisena, aiheuttaen muille harmia ja pahaa mieltä. Omien tuntemuksien tukahduttaminen lopulta johtaa enemmän pahan luomiseen ympärilleen, kuin hyvän. Siksi, vaikka kieltäytyminen, vastaan sanominen ja omien puolien pitäminen voisi sillä hetkellä tuntua toisesta pahalta, luo se lopulta enemmän hyvää ympärille kuin pahaa.
Nykyisellään, kun olen hyväksynyt itseni paremmin sellaisena kuin olen (olen muuten myös hyväksynyt kiltteyteni, jota olen usein pitänyt rasitteena juuri sen takia että olen kokenut itseni ovimatoksi, yhdeksi syyksi, miksi minut on lopulta jätetty tai miksi vastapuoli ei tunne vetoa minua kohtaan). Nykyään huomaan kun en riittävästi kuuntele myös pimeää puoltani silloin, kun saatan turhautua joistain pienistäkin asioista. Vaikka tehtävää on vielä huomattavasti, on tämä valovuoden parempi tilanne kuin totaalisen kontrollin menettäminen, suuttuminen ja asioiden sanominen, mitä ei oikeasti tarkoita.
Syleile pimeää puoltasi, tai se nielaisee sinut. Huomaat sen, kun pimeä puoli ottaa vallan niinä hetkinä jolloin menetät totaalisesti kontrollin.
