Tämän helmikuisen postauksen innoituksena oli ajatus, joka on pyörinyt mielessäni jo jonkun aikaa. Olisin voinut otsikoida sen myös toisin, hehkuttaen elämän ihanaa arvaamattomuutta, sillä sitähän se on. Toki monet asiat, tapahtumat, kohtalon oikut ja niin edelleen joita kohtaamme, ovat lähtökohdiltaan tuskallisia. Tuskallisuudesta huolimatta siinä kaikessa on kauneutta, jota ei välttämättä heti huomaa. Kuten aikaisemminkin olen kirjoittanut, en missään nimessä tarkoita, että pitäisi tyytyä huonoon kohtaloonsa, antautua ja alistua, vaan kohdata kohdalle tulleet esteet, ehkä hymyillä mielessä ja hyväksyä ne, ja jatkaa matkaansa. Kohti uusia pettymyksiä on turhan pessimistinen sanonta, mutta kun ymmärtää sen kauneuden mikä pettymyksienkin takana on, vapautuu niiden aiheuttamasta turhasta tuskasta. Tuska ei ole pitkäkestoisena hyväksi, mutta siinäkin on kauneutta, kaikessa siinä, mitä tuska meille opettaa. Hyväksy tuskasi, ole itsellesi armollinen, ja jatka eteenpäin.
Elämän arvoituksellisuuden kauneus tulee siitä, kuinka et voi koskaan tietää, mitä eteenpäin jatkaminen tuo tullessaan. Tiedostin sisimmissäni jo vajaa vuosi sitten, miten minut silloin lähes tuhonnut ajanjakso elämästäni tulee olemaan se, mikä opettaa minulle eniten, opettaa minut elämään. En kuitenkaan osannut kuvitellakaan, mitä kaikkea eteenpäin pyrkiminen ja jatkaminen toisi tullessaan. Matkalla on ollut ylä- ja alamäkiä, mutta toisin kuin ennen, ymmärrän alamäkien olevan tärkeä osa omaa kasvuani. Kaikessa ei voi aina onnistua, eikä epäonnistuminen tarkoita että olisit huonompi ihminen kuin muut. Hyväksyminen ja kasvu ovat avaimia tuskasta vapautumiseen.
Epäonnistumisista seuraa kasvua, jos sen käyttää oikein, ja kasvusta seuraa aina jotakin hyvää. Hyvää ei voi pakottaa kohdalle, vaan kuten epäonnistumistenkin, pitää hyvän tapahtuminen hyväksyä, höllätä vähän ohjaksista, ja antaa elämän näyttää sen kaikki puolensa. Niinkö sitä olisi tiennyt vajaa vuosi sitten, että tapaisin sellaisen ihmisen, jota en tarvitse täydentämään omia vajaavaisuuksiani, vaan jonka kanssa voin tuntea oloni hyväksi omana itsenäni, vajaavaisuuksineni kaikkineni. Hän ei ole vastuussa onnellisuudestani, kuten en minäkään hänen; olen onnellinen hänen kanssa.
Elämä on arvoituksellista, ja se tekee elämästä ihanaa!
