perjantai 7. tammikuuta 2022

Memento mori

Uusi vuosi, uudet kujeet. Edelleen olemme matkalla oman itsemme löytämiseksi, todellisen hyvinvoinnin saavuttaaksemme. Monille vuoden vaihtuminen on aikaa, kun tehdään ties minkälaisia lupauksia, vain huomatakseen, että viimeistään tammikuun jälkeen elämänmuutokseen liittyvä motivaatio on lopussa, ja palaamme vanhoihin tapoihin, mutta tällä kertaa lupauksen rikkomisesta aiheutunut syyllisyyden tunne niskassamme. En halua kuulostaa kyyniseltä, mutta en oikein usko uuden vuoden lupauksiin. Mielestäni lupaukset, jotka haluamme tehdä itsellemme, tulisi olla toteutettavissa vuoden minä hetkenä tahansa, juuri nyt, kun vain haluamme. Jos jonkin muutoksen tekemisen aloittamiseen antaa itselleen aikaa, sitoen muutoksen tekemisen johonkin ajankohtaan, on tuosta asiasta luopuminen luultavasti liian suuri haaste toteuttaa. Aivan kuin tupakoitsija, joka lupaa lopettaa tupakoinnin kunhan askin viimeinenkin tupakka on poltettu - vain huomatakseen, että on kohta ostamassa seuraavaa askia, mutta tällä kertaa se on varmasti viimeinen. Siksi lupauksen, muutoksen tekemisen, taustalla pitää olla niin suuri motivaatio, että sen pystyy tekemään heti ja nyt. Motivaatiosta puhuinkin Aika ja motivaatio -postauksessani, ja sieltä voikin etsiä innoitusta motivaation pitkäaikaiselle ylläpitämiselle.

Tämä, vuoden ensimmäinen postaukseni pyörii oikeastaan saman teeman ympärille kuin mihin viime vuoden lopetin, kuten tarkkaavaisimmat otsikosta osaavat päätellä. Memento mori - muista kuolevaisuutesi. Tätä lausetta tiettävästi voittoisien antiikin roomalaisten kenraalien avustajat hokivat kenraaleille; vaikka nyt olet voittoisa, tulet vielä kohtaamaan haasteita, ja jossain vaiheessa myös sinä kuolet. Masentava vuoden aloitus, omasta kuolevaisuudesta muistuttaminen, voisi ajatella. Oikeastaan, siinä ajatuksessa on paljon kauneutta, sillä sen tunnistaminen mahdollistaa hetkessä elämisen, todellisen valveilla olemisen olotilan. 

Ichigo ichie, japanilainen lause jokaisen hetken ikimuistoisuudesta ja ainutlaatuisuudesta, johon Francesco Miralles ja Héctor García keskittyvät samannimisessä kirjassaan, auttaa ymmärtämään omaan kuolevaisuuteen ja hetken kauneuteen liittyvän, menneisyyden muistoista ja tulevaisuuden peloista vapauttavan elämänasenteen. Jokainen kohtaaminen, jokainen ohikiitävä hetki, on itsessään ainutlaatuinen. Ainutlaatuisuutta ei tule pelätä, vaan sitä pitää vaalia. Jokaista hetkeä, kohtaamista, tapahtumaa, tulisikin osata arvostaa sen ainutlaatuisuuden takia, sillä emme koskaan tule kokemaan täysin samanlaista hetkeä, samaa tunnetta tai olotilaa. Jos emme osaa nauttia hetkestä, vaan uppoudumme johonkin muuhun, pian huomaamme kokemusten kiitäneen ohi, ja löydämme itsemme haikailemasta jonkin sellaisen perään, mikä ei koskaan tule toistumaan uudestaan. 

Ichigo ichien lisäksi Miralles ja García valoittavat hyvin kirjassaan japanilaista kintsukifilosofiaa, joka on saanut nimensä rikkoutuneiden kuppien korjaamiseksi käytettävästä kintsukitekniikasta. Siinä kupin korjaamisen jälkeen kuppiin jääneet raot peitetään erilaisilla jalometalleilla, jotka tekevät kupista erittäin kauniin. Filosofia kiteytyy hyvin lauseeseen: "Särkynyttä sydäntä ei tarvitse jättää kärsimään ikuisesti, vaan haavat voi paikata niin kuin rikkoutuneen kupin."

Kintsukifilosofian mukaan omat haavat ja arvet tulisi kantaa ylpeänä, sillä vaikeat ajat ovat usein niitä, jotka kasvattavat meitä eniten ihmisinä. Vastoinkäymiset ja haasteet kuuluvat elämään, ja ne opettavat meitä enemmän kuin seesteiset ajat. Itse huomaan aika ajoin leimaavani itseäni mielessäni, erityisesti viime vuoden kesällä. Eronnut. Hylätty. Jätetty. Epäonnistuja. Lähes yhtä pahan olon sain aiheutettua itselleni vallitsevan tilanteen lisäksi miettimällä, että muut pitäisivät minua leimojeni mukaisena ihmisenä, kuin olisin jotenkin muita huonompi ihminen. "Ei kyennyt edes pitämään perhettään kasassa, aikamoinen luuseri." Vaikka joku näin minusta ajattelisi, olen kuitenkin ymmärtänyt, että nuo leimat, kohtaamamme haasteet ovat niitä, joiden ansiosta olemme sellaisia ihmisiä kuin olemme. Kintsukifilosofia pukee sen hyvin sanoiksi, nuo jalometallein täytetyt, huonojen aikojen aiheuttamat rakomme ovat niitä, mitkä tekevät meistä kauniita. Jos joku näkee ne häpeällisinä leimoina, tulee hänen mielipiteensä asettaa sen arvoiseen asemaan.

Olkaamme siis kiitollisia niistä vastoinkäymisistä, joita vuosi 2022 tulee tarjoamaan, ja nauttikaamme niistä myötätuulista, joita se tuo mukanaan. Kaikessa on kauneutta. Ja, kuten vuoden viimeisessä postauksessa kirjoitin tarinan muinaisesta persialaisesta kuninkaasta - this too, shall pass. Ole iloinen siitä kauneudesta, jonka kohtaat, mutta muista, ettei mikään tässä elämässä ole pysyvää. Emme voi omistaa kauneutta ja onnea, mutta voimme nauttia niistä. Kun se poistuu elämästämme, voimme olla kiitollisia siitä kauneudesta ja onnesta, jota olemme saaneet kokea. Joten memento mori, muista kuolevaisuutesi, ja tartu hetkeen. Elä ja koe vuosi 2022.  

Luetuimmat tekstit